Yhä useampi suomalainen herkuttelee kaurajäätelöllä. Käsintehdyssä Antin kotijäätelössä voi maistua vaikka viski tai mesiangervo. Jäätelöjauhe ei sula kauppakassissa.
Kermainen kesäjätski syntyy myös kaurasta tai jauheesta
Suomalaisten maine jäätelökansana ei horju: tilastojen mukaan meidän jokaisen mahaan hurahtaa vuodessa 12-13 litraa jäätelöä. Kesä on jäätelön sesonkia, mutta jätski maistuu suomalaisille ympäri vuoden.
- Olemme kovan kulutuksen jäätelökansa, Froneri Finlandin markkinointijohtaja Minna Brunberg vahvistaa. — Monessa Keski-Euroopan maassa, jossa Suomeen verrattuna tuntuu olevan ikuinen kesä, jäätelöä syödään merkittävästi vähemmän, 6-8 litraa henkeä kohti.
Miksi me olemmekin niin jäätelön perään?
- Absoluuttista totuutta asiaan ei varmasti ole. Toki meillä on vahva maitoperinne, ja jäätelö on myös hyvin vahvasti osana meidän jälkiruokakulttuuriamme. Jäätelöä syödään sekä juhlassa että arjessa. Litrainen kotipakkaus jäätelöä makaronilaatikon päälle tiistaina on ihan tyypillistä suomalaista ruokakulttuuria, Minna Brunberg muotoilee.
Froneri Finlandin tuotemerkkejä ovat esimeriksi Pingviini-jäätelöt, Aino ja Classic. Ne valmistetaan Turengin tehtaalla, joka on yksi Pohjoismaiden suurimpia.
Kaurajäätelöstä tuli hitti
Jäätelö siis maistuu suomalaisille jatkuvasti, mutta markkina on kuitenkin muuttunut, Minna Brunberg kertoo.
- Isoin muutos on ehdottomasti erityisruokavalioiden kasvu. Etenkin vegaanisuustrendi näkyy vahvasti myös jäätelössä.
Pingviini-jäätelökioskeissakin on tötterönsyöjille nyt tarjolla kaurajäätelöä. Froneri on tuonut markkinoille maidosta tehtyjen uutuuksien lisäksi myös vegaanisia jäätelöpuikkoja ja Aino-kaurajäätelöitä, jotka kuluttujat ovat jo ottaneet omakseen.
- Saamme Aino omenahyve- ja puolukkahyvejäätelöistä jatkuvasti erittäin hyvää kuluttajapalautetta. Meillä oli kovat odotukset myynnin suhteen, mutta kaurajäätelöiden suosio on silti melkeinpä yllättänyt, Minna Brunberg sanoo.
- Meillä oli tiukka tavoite tuotekehityksessä, ettemme halua tulla markkinoille aika vaan laatu edellä. Haimme kermaisen täyteläistä tuotelupausta myös vegaanisiin tuotteisiin, ja koen, että onnistuimme siinä.
Markkinointijohtajan tuntuma on, että kaurajäätelöt maistuvat muillekin kuin vegaaneille. Niin sanottua fleksaamista eli kasvipohjaisten vaihtoehtojen lisäämistä ruokavaliossa on paljon. Kaurajäätelö tarjoaa hyvän vaihtoehdon heillekin, joiden ruuansulatukselle maitotuotteet eivät jostain syystä sovi.
Aino Omenahyve on yksi Minna Brunbergin omistakin lempijäätelöistä. Muut ovat kuningatartuutti, joka on laadunparannusprojektissa saanut lisää täyteläisyyttä makuunsa, sekä kauden uutuus Classic Blond Chocolate -puikko.
- Siihen liittyy hauska tarina, miten ranskalaiset kokit ovat aikanaan vahingossa luoneet blond chocolate -reseptin. Valkosuklaa jäi keittiömestarilta liian pitkäksi aikaa kypsymään liedelle, ja siitä syntyikin ihanan toffeinen lopputulos.
Kirsikkaa ja kuusenkerkkiä
Forssassa jäätelönystävät tietävät jo, minne kannattaa suunnata nautiskelemaan. Antin Konditoriassa tehdään Antin kotijäätelön nimellä jätskejä jo kymmenettä kesää. Tavallisempien makujen ohella asiakkaat ovat päässeet maistelemaan esimerkiksi raparperi-, mustaherukka- ja pullamössöjäätelöä.
- Viskijäätelöä kokeiltiin muutama vuosi sitten, ja se jäi pysyvään valikoimaan. Jäätelöön käytetään laatuviskiä kuten Bowmorea, Pekko Koivisto kertoo.
Suomalaisten suosikkimaku jäätelössä on vanilja, mutta Antin konditorian asiakkaille maistuvat parhaiten kirsikka- ja salmiakkisuklaajäätelö.
- Tosin meidän mesiangervojäätelö on aika lailla vaniljajäätelön makuinen, Pekko Koivisto huomauttaa.
Niin, valikoimissa on tosiaan mesiangervojäätelöä ja kuusenkerkkäjäätelöä, joihin mausteet tulevat Villiyrttiosuuskunnalta. Juuri laadukkaat ainekset ovat hyvän jäätelön salaisuus, Pekko Koivisto sanoo.
- Jäätelö maistuu siltä miltä pitääkin, kun mansikkajäätelössä on mansikkaa ja suklaajäätelössä suklaata — kaiken lisäksi vielä hyvää suklaata.
Antin Konditorian vitriinissä on tilaa 12 jäätelömaulle, jotka saattavat vaihtua lennossa kesken päivänkin. Yllättäviä makuelämyksiä lienee luvassa jatkossakin.
Pari kertaa kokeilussa on ollut jäätelöbuffa, jossa kympillä saa ahmia niin paljon kuin vatsa vetää. Vielä ei ole varmaa käsitystä, paljonko hurjimmat mättäjät saavat itseensä jäätelöä ahdettua.
- Jos kokeillaan vielä pari kertaa, niin eiköhän sekin selviä, Pekko Koivisto arvelee.
Konditorian lisäksi Antin kotijäätelöä voi ostaa jätskipyörästä seudun kesätapahtumissa. Niitä voi myös tilata ja noutaa kotiin myyntipakkauksissa.
Jäätelöä pussista
Kesähelteillä kaupan pakastealtaasta poimittu jäätelöpaketti uhkaa veltostua kotimatkalla, vaikka sen olisi sujauttanut kylmäkassiin. Marketin hyllyltä löytyy vanukasjauheiden vierestä kiinnostava ratkaisu ongelmaan: jäätelöjauhe.
Dr. Oetker -merkin jäätelöjauhetta on myynnissä vaniljan ja suklaan makuisena. Pakkauksessa yllytetään tuunaamaan jätskiä rohkeasti esimerkiksi marjoilla, suklaalla, keksinmuruilla tai pähkinöillä. Jauhepussin lisäksi tarvitaan vain maitoa, johon jauhe vatkataan, ja sen jälkeen massa pakastetaan. Tätähän täytyy kokeilla!
Sekoitan vaniljajäätelöjauheesta tehtyyn massaan pari desilitraa mustikoita. Neljän tunnin pakastamisen jälkeen kauniin violetti jätski on valmista syötäväksi — ja aika lailla aidolta tavaraltahan se maistuu.
-
Asiakaspalvelu
-
Sallila Yhtiöt