30.1.2026

Sallila Sähkönsiirto Oy:n verkkopalvelumaksut nousevat 1.3.

Sallila Sähkönsiirto Oy korottaa sähkön siirron verkkopalvelumaksuja keskimäärin 6,0 % maaliskuun 2026 alusta lähtien.

Korotus kohdistuu pääasiassa perusmaksuihin ja osin tehoasiakkaiden tehomaksuihin. Korotus vaihtelee tyyppikäyttäjittäin ollen keskimäärin 6,0 %. Korotusten jälkeenkin alueen keskimääräiset verkkopalvelumaksut sijoittuvat valtakunnallisesti keskitason vaiheille. Edellinen korotus verkkopalvelumaksuihin tehtiin kaksi vuotta sitten.

– Hintoja joudutaan nyt korottamaan, koska vaatimukset ovat kasvaneet ja investointitasoa joudutaan merkittävästi kasvattamaan muun muassa vihreän siirtymän edistämiseksi. Myös alueverkkomaksujen hinnat ovat nousseet ja sekin aiheuttaa korotustarvetta. Sallila Sähkönsiirron olisi mahdollista Energiaviraston valvontamallin mukaisen kohtuullisen tuoton sallimissa rajoissa kerätä siirtomaksuja huomattavasi nykyistä enemmän, mutta tätä emme ole toteuttaneet, kertoo toimitusjohtaja Tarja Heinonen.

Toimitusvarman verkon rakentamisessa Sallila Sähkönsiirto on edennyt 71 % kaapelointiasteeseen. Toimitusvarmuutta parannetaan edelleen jakeluverkkoon tehtävillä lisäinvestoinneilla sähkömarkkinalain asettaman verkon kehittämisvelvollisuuden mukaisesti, jotta asiakkaiden sähkön saanti olisi mahdollisimman häiriötöntä.

Tehomaksun määräytymisperuste muuttuu nykyisestä talvikuukausihinnoittelusta. Aiemmin tehomaksuasiakkaiden laskutustehona on käytetty keskiarvoa kahdesta suurimmasta talvikuukauden (1.11.–31.3.) tunninhuipputehosta viimeisen 12 kuukauden ajalta. Tämä tehomaksun laskutustehon määräytyminen muuttuu 1.3.2026 alkaen, jolloin tehomaksuna käytetään edellisen kuukauden mitattua tunninhuipputehoa, kuitenkin vähintään 50 kW.

– Kyseessä oleva tehomaksu ei koske pienasiakkaita vaan isompia sähkönkäyttäjiä, joilla tehomaksu on ollut voimassa jo pitkään. Kyse ei siis ole paljon julkisuutta saaneesta myös pienasiakkaita koskevasta energiaviraston verkkopalvelumaksujen rakenteiden muutoksesta, jonka on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2029, selventää Tarja Heinonen.

Sallila Sähkönsiirto huomioi toiminnassaan toiminta-alueensa ja sen toimijat noudattaen maltillista hinnankorotuslinjausta. Tästä kertoo myös Energiaviraston määräämän valvontamallin mukainen jakeluverkosta saatavan tuoton huomattava alijäämäisyys. Kuluneen valvontajakson aikana Sallila Sähkönsiirrolla olisi ollut mahdollisuus periä enemmänkin verkkopalvelumaksua.

Hintojen korotuksesta tiedotetaan asiakkaille myös suoraan kirjeitse.