Kaunis ja herkullinen kakku kuuluu itseoikeutetusti pöytään, olipa kyseessä sitten rippijuhla, synttäri tai mökkivieraiden kestitys. Kakkukirjailija, someleipuri Liisa-Maija Westerberg neuvoo, miten laitat pöydän koreaksi ilman turhaa stressiä.

Jokainen kotileipuri on joskus kokenut sen: juhlien aattona viimeisiä leivonnaisia paistetaan pikkutunneilla, ja juhlapäivänä hosutaan vispaamassa ja koristelemassa kilpaa kellon kanssa. Silloin alkaa kaduttaa, että on halunnut hemmotella vieraita itse tehdyillä leipomuksilla, eikä ole tilannut niitä valmiina.

Jotta noin ei tapahtuisi, neuvoo Makeaa-leivontablogista tuttu kakkukirjailija Liisa-Maija Westerberg varsinkin isompia juhlia varten esivalmistelemaan tarjoilua huolella.
— Kirjoita lista ja mieti, mitä voit tehdä valmiiksi vaikka pakastimeen jo viikkoja ennen juhlia. Esimerkiksi kakkupohjat sopivat yleensä mainiosti pakastettaviksi. Voileipäkakut voi usein pakastaa täytettynä ja koristella sulaneena ennen juhlaa. Erilaiset piirakat ja peltileivonnaiset monesti vain mehevöityvät pakastaessa, ja keksit säilyvät viileässä valolta suojattuna hyvin ainakin viikon. Juustokakku kannattaa tehdä pari päivää ennen tarjoilua, jolloin sen maut vain paranevat, mutta kermakakkua ei kannata viimeistellä kuin maksimissaan päivä ennen tarjoilua.

Leivonnaisten säilytyksessä niin jääkaapissa kuin pakastimessakin on tärkeää muistaa hyvä suojaus: huonosti pakattuna ne voivat kerätä itseensä vieraita makuja tai hajuja.

Juhlapöydän kattauksen, astiat ja koristeet, voi hyvin tehdä valmiiksi jo ajoissa. Pakollisena juhlapäivään jätettävänä asiana Liisa-Maija Westerberg mainitsee vain marenkileivonnaisten täyttämisen.

No nyt se lässähti!

Vielä kiirettäkin enemmän leipurin hermoille käy se, ettei leivonnainen onnistukaan. Täytekakun teossa kriittisin hetki on usein pohjan valmistaminen.
— Perussokerikakkupohjaa tehtäessä taikinaa sekoitetaan monesti liikaa, jolloin se menettää kuohkeutensa. Usein käytetään liikaa nostatusainetta, mikä saa kakun nousemaan liian nopeasti ja lässähtämään jo kesken paiston. Pohjaa ei malteta paistaa tarpeeksi ja raakana pohja lässähtää, Liisa-Maija Westerberg luettelee yleisimpiä virheitä.

Pienet mokat on onneksi helppo korjata. Lässähtänyttä pohjaa ei pysty paistamaan lisää, sillä se ei kohoa uudelleen, mutta pienet vajoamat voi täyttää hiukan reilummalla kerroksella täytettä.
— Hieman liikaa väriä saanut pinta on helppo leikata pois. Muista kuitenkin varmistaa, ettei kakku ole palanut reilummin, sillä palanut maku taikinassa puskee läpi vielä lopputuloksessakin.

Monelle tuttu juttu on sekin, että kakun täyte ei pysy pohjien päällä, vaan valuu pitkin reunoja. Silloin täyte saattaa olla liian löysää.
— Kakun täyttövaihe kannattaa tehdä irtopohjavuoan reunuksen sisään, jotta täyte saadaan tasaisesti reunoille asti. Täytetyn kakun voi antaa asettua vuoassa painon alla, jotta se pysyy hyvin kasassa, Liisa-Maija Westerberg vinkkaa.

Uusia, kiinnostavan näköisiä leivontareseptejä pukkaa ilmoille monesta kanavasta. Juhliin leipoessa on kuitenkin ehkä viisainta valita itselle tuttu ohje.
— Jos kyseessä on suuret juhlat ja leipoo harvoin, on ehkä helpoin tukeutua johonkin jo ennalta testattuun reseptiin. Juhlapäivänä on harmillista stressata siitä, pysyykö kakku kasassa tai maistuuko se hyvältä. Sen sijaan, kun kyseessä on pieni ystävien kokoontuminen, suosittelen lämpimästi testailemaan uutta ja käyttämään ystäviä makutuomareina.

Koristele kesäkakku kukilla

Kokemattomampikin leipuri onnistuu juhlaleivonnaisten kanssa, kunhan ei valitse liian monimutkaisia reseptejä.
— Erilaiset sekoitettavat pohjat ovat erinomainen vaihtoehto harvemminkin leipovalle. Niissä ei ole monia työvaiheita ja erillisiä vatkauksia ja sekoituksia. Tiskissäkin pääsee vähemmällä. Nyt suosiossa olevat levykakut helpottavat myös urakkaa, kun ei tarvitse tehdä erilaisia täytteitä, Liisa-Maija Westerberg sanoo.

Kakkujen koristelusta on tullut suoranaista taidetta, mutta näyttäväkään kakku ei välttämättä ole työläs tehdä.
— Koristelussa voi käyttää esimerkiksi runsaasti syötäviä kukkia, jolloin kakusta tulee helposti todella upea. Valitse yksinkertainen, maukas pohja ja täyte, joka käy myös kakun kuorrutteena (esimerkiksi tuorejuustokuorrute), jolloin työvaiheita on vähemmän.

Entä miten paljon kakkua ylipäänsä kannattaa tehdä, ettei se loppuisi kesken tai sitä ei jäisi paljoa yli?
— Perinteinen sokerikakku on aiemmin laskettu kaavalla yksi kananmuna/kolme syöjää, eli kuuden munan kakkupohjasta riittäisi noin 18 vieraalle. Nykyisin kakkutäytteet ovat kuitenkin niin muuttuneet ja moussekerrokset saattaavat olla korkeita, että kakkujen riittävyys vaihtelee suuresti. Usein kakkua kannattaa varata noin 150 g/syöjä.
Kakun menekkiin vaikuttaa tietysti muun tarjottavan määrä. Jos erilaista tarjottavaa on paljon, vieraat syövät usein hieman enemmän, koska he haluavat maistella eri vaihtoehtoja.
— Mielestäni kivoin tapa miettiä menekkiä on ajatella, millaisen lautasen keräisi juhlassa itse ja kertoa se vieraiden määrällä.

Paperilautanen ei ole nolo

Nykyisin on harvinaista, jos juhliin ei osallistu ketään erityisruokavaliota noudattavaa. Liisa-Maija Westerberg kehottaa miettimään, voisiko osan tarjoiluista tehdä kokonaan erikoisruokavalioihin sopivana.
— Laktoosittomia tuotteita on nykyisin niin paljon, että teen suoraan kaikki tarjoilut laktoosittomana. Samoin esimerkiksi juustokakut on yleensä helppo tehdä gluteenittomiksi vaihtamalla pohjan keksit gluteenittomiin. Myös vegaaniset tuotteet ovat kehittyneet niin paljon, että osa tarjoiluista voi hyvin olla vegaanisia koko porukalle.

Jos esivalmistelut ovat onnistuneet, voi juhlapäivänä isäntäväkikin keskittyä seurusteluun. Pari asiaa täytyy toki kesäajan juhlissa huomioida.
— Jos juhlat kestävät useita tunteja, kannattaa mieluummin tehdä usea pienempi kakku kuin yksi suuri. Silloin osaa tarjoiluista voi pitää kylmässä ja ne säilyvät hyvinä. On hyvä muistaa, että kermakakkua ei tule säilyttää kesäjuhlien lämpimässä pöydässä useita tunteja. Erilaiset kylmälevyt tai kylmäkallet voi asettaa kakkutarjottimien alle, jolloin ne auttavat hieman pitämään tarjoiluja kylmänä.

Paljon vieraita, paljon tiskattavia astioita. Onko noloa säästää tiskiä ja tarjoilla juhlaherkut kertakäyttöastioista?
— Missään nimessä kertakäyttöastioiden käyttö ei ole noloa, nykyisin niitä on todella kauniitakin vaihtoehtoja. Kestävyyden näkökulmasta mielestäni kertakäyttöastioiden käyttöä tulisi kuitenkin ehdottomasti välttää aina kuin mahdollista.

Lisää leivontavinkkejä ja reseptejä:
Liisa-Maija Westerbergin Instagram-tili @liisawesterberg ja leivontablogi makeaa.fi