28.12.2025

Hannes-myrskyn aiheuttamien vikojen korjaukset jatkuvat sunnuntaina

Päivitys klo 8.30

Hannes-myrskyn aiheuttamien sähköverkon vaurioiden korjaukset jatkuvat sunnuntaina. Pimeys ja myöhään lauantaina entisestään voimistunut tuuli haittasivat viankorjausta yön aikana. Turvallisesta työskentelystä on huolehdittava, jolloin korjaustoimia ei aina voida aloittaa välittömästi.

Pahimmillaan Sallila Sähkönsiirron alueella sähköttömiä talouksia oli runsaat 1000. Tällä hetkellä sähköttömiä käyttöpaikkoja on runsaat 200. Korjaustehtäviä on sekä keskijännite- että pienjänniteverkossa.

Muistutamme vielä, että kaatuneisiin puihin ja pudonneisiin johtoihin ei saa koskea. Ilmoita niistä vikanumeroomme 02 7641011.

Myrskyn seurauksena on aiheutunut myös nollavikoja. Jos epäilet nollavikaa, soita aina sähköyhtiön vikailmoitusnumeroon. Nollavika on vaarallinen ja ilmenee mm. siten, että osa valoista palaa poikkeuksellisen kirkkaasti tai jotkut valot normaalia himmeämmin. Valon voimakkuus vaihtelee varsinkin, kun muita sähkölaitteita käynnistetään ja sammutetaan.