Hukkanoutokin maksaa

Piip piip piip. Loimi-Hämeen Jätehuollon auto peruuttaa taloyhtiön pihalle tyhjentämään lajitteluastiat. Muovipakkausten tuottajat ovat jätelain mukaan vastuussa niiden kierrättämisen järjestämisestä.
— Jätelaissa on sovittu yhteistyömalli, jossa kunnat tai kuntien jätelaitokset keräävät asumistoiminnan muovipakkaukset kiinteistökeräyksenä. Lisäksi keräystä täydennetään tuottajien järjestämänä aluekeräyksenä, kertoo LHJ:n logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Naatula.

Muovipakkausten keräys LHJ:n 16 kuntaa käsittävällä toimialueella alkoi heinäkuussa 2023. Yhden kalenterivuoden aikana LHJ kuljetti kiinteistöiltä kerättyjä muovipakkauksia 313 tonnia. Vielä on kuitenkin petrattavaa, sekä määrässä että lajittelussa.
Mirva Naatula välittää kuljettajien toiveen siitä, että keräysastiaan päätyisi vain oikein lajiteltua jätettä.
— Astian sisältö tarkastetaan silmämääräisesti ennen jäteautoon kippaamista. Jos sisältö näyttää lähinnä sekajätteeltä, ei astiaa voida kipata muovinkeräysautoon. Tällaisesta "hukkanoudosta" peritään myös käyntimaksu, joten lajittelussa toivotaan huolellisuutta. Pääpiirteittäin asukkaat lajittelevat hyvin, mutta joskus tulee myös sellaisia astioita vastaan, joissa ei ole ohjeistuksen mukaista materiaalia.

Lumikola ei ole pakkaus

Nyt jogurttipurkki on siis päässyt LHJ:n jäteauton kyytiin. Kun auto on kiertänyt kierroksensa, kääntää kuljettaja sen nokan kohti Forssaa. Suomessa toimii kaksi pakkaustuottajayhteisöä, Suomen Pakkaustuottajat Oy ja Sumi Oy. Forssassa sijaitsee Sumin terminaali, jota operoi sen forssalainen yhteistyökumppani Envor Oy.
— Me otamme vastaan sekä kuluttaja- että yrityspuolen muovipakkauksia. Meiltä ne sitten kulkevat vähän eri reittejä riippuen siitä, kumpia ne ovat, kertoo Envorin liiketoimintajohtaja Santeri Laine.

Mitä siis tapahtuu loimaalaiselle jogurttipurkille? Se on noudettu kotipihan keräyastiasta, joten se on kuluttajamuovia.
— Kuorman purun yhteydessä tarkistetaan laatu, ettei siellä ole isompia kontaminaatioita. Eli ettei siellä ole suuri määriä lasia tai metallia, vaan tavara on sitä muovia, mitä sen kuuluu olla. Pääsääntöisesti näin onkin, mutta ajoittain siellä saattaa olla yksittäisiä sekajätepusseja eli on tehty lajitteluvirheitä. Jonkin verran tulee sen tyyppistä muovia, mikä ei varsinaisesti kuulu pakkausmuovin keräykseen, eli voi olla vaikka lumikola tai pulkka tai lasten leluja.

Esilajittelun ja laadun varmistuksen jälkeen pakkausjäte valmistellaan jatkokuljetusta varten. Koska ei haluta kuljettaa ilmaa, tarvitaan tiivistämistä.
— Me paalaamme muovipakkaukset kanttipaalaimella noin 500 kilon paaleiksi. Valmiit paalit lähtevät meiltä Fortumille Riihimäelle.
Jogurttipurkki lastataan siis jälleen auton kyytiin, ja matka jatkuu.

Yli puolet pakkauksista katoaa

Nykyinen muovinjalostamo on koko Suomen tarpeisiin liian pieni, ja sen teknologia alkaa olla vanhentunutta, Mika Surakka sanoo. Tulossa onkin uusi laitos, jonka omistaa Sumi Oy.
— Rakennamme nykyaikaisen lajittelulaitoksen, jolla päästään entistä parempiin lajittelutuloksiin. Jatkossa me siis lajittelemme, ja Fortum Recycling & Waste puolestaan investoi pesuun ja granulointiin.

Kierrätetty jogurttipurkki saa uuden elämän toisena tuotteena, mutta osa muovipakkauksista ei sellaiseen käyttöön kelpaa. Vaikeammin kierrätettäviä ovat erikoiset muovilaadut, joita tulee niin vähäisiä määriä, ettei niiden uusiokäyttö ole taloudellisesti järkevää, sekä niin sanotut monikerrosmuovit.
— Ne menevät energiahyötykäyttöön eli polttoon ja osittain kemialliseen kierrätykseen, jossa muovista tehdään öljyä, ja siitä puolestaan valmistetaan uutta raaka-ainetta.

Muovinkierrätyksen suurin haaste ei ole teknologiassa, jota kehitetään jatkuvasti — vaan meissä kuluttajissa.
— Vain 44 % kaikista muovipakkauksista tulee meidän keräysjärjestelmäämme. Kuluttajat ja yritykset eivät siis lajittele muovia tarpeeksi, vaan 56 % siitä katoaa. Meillä voi olla vaikka kuinka hieno laitos, mutta jos sinne ei tule muovipakkauksia, niin emme me voi niitä kierrättää.

Mika Surakkaa harmittaa usein kuultu väite siitä, ettei muovipakkauksia kannata viedä keräysastioihin, koska ne menevät joka tapauksessa poltettaviksi.
— Se on väärä uskomus. Me saamme lajiteltua 60-70 % muovipakkauksista kierrätyskelpoisiksi. Haasteena on se, että seassa on noin 15 % kaikkea muuta kuin muovipakkauksia: on sähkö- ja elektroniikkaromua, vaippoja, rakennusjätettä.
Mika Surakka vetoaa kuluttajiin, että lajitteluohjeet luettaisiin, eikä muiden tekemää hyvää työtä pilattaisi viemällä astioihin sinne kuulumatonta jätettä. Kierrätys ei ole niin sanotusti rakettitiedettä.
— Jos se on muovipakkaus ja se on tyhjä, se kelpaa pakkausten kierrätysjärjestelmään.
Esimerkiksi broileripakkauksen marinadin voi vaikka servietillä pyyhkäistä pois, mutta pesua ei tarvita. Kaikki menee meillä kuitenkin teolliseen pesuun.

Tulossa on iso lasku

Mika Surakka puhuu muovin kierrätyksestä joukkuepelinä, jossa jokaisen ketjun jäsenen pitää hoitaa oma osansa, jotta homma toimii.
— Liikkeelle lähdetään siitä, että pakkausvalmistaja tekee kierrätyskelpoisia pakkauksia. Pakkaavan teollisuuden pitää käyttää niitä pakkauksia. Ja kun kuluttaja on ostanut ja käyttänyt pakatut tuotteet, hänen pitää lajitella pakkaukset. Jokaisen pitää hoitaa oma tehtävänsä, jotta kierrätyksessä onnistutaan ja saavutetaan EU-tavoitteet.

Tällä hetkellä Suomen joukkueen tilanne näyttää huonolta: ensi vuonna muovipakkausten kierrätysasteen pitäisi olla 50 %, ja juuri nyt se on noin 30 %. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen valtiolle on rapsahtamassa muovin omavaramaksu eli eräänlainen sakko.
Tuottajat ovat siis hoitaneet oman osuutensa. Nyt olisi meidän vuoromme. Niin että miten sen uuden vuoden lupauksen kanssa olisi?